Englannin kurssit lapsille ja nuorille yksityisopetuksessa

Yksityistunnilla lapsi saa opettajan jakamattoman huomion ja kaiken mahdollisen tuen. Tunneilla on rento ilmapiiri, oppiminen sujuu lapsen tahdissa.

Yksityisopetus tukee lapsen opiskelua koulussa

Taitotasolla ei ole merkitystä, opetusta voidaan järjestää jopa perheen pienimmille esim. ulkomaille muuton vuoksi.

15% alennusta opetushinnoista lapsille ja nuorille

Panostan opetuksessa opiskelutaitoihin ja oppilaan itseluottamuksen rakentamiseen englannin osaajana.

Lähiopetuksena Tampereella tai etänä Teamsilla

Minulla on oma opetustila Pirkkalassa, mutta käyn opettamassa Tampereen seudulla myös oppilaitteni kotona. Etänä kaikkialle Suomeen.

Korostan osaamisessa kommunikoinnin merkitystä. Tärkeintä on uskaltautua käyttämään kieltä ja saamaan viestinsä perille.

Kun lapsi on opiskellut englantia jonkin aikaa yksityisopetuksessa, englannin opiskelu alkaa yleensä sujua aivan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Lapsi tai nuori on saanut onnistumisen elämyksiä, opiskelutaitoja on harjoiteltu ja hän hallitsee opetussisällöt nyt paremmin, mikä nostaa hänen itsetuntoaan englannin opiskelijana. Tämä hyvä fiilis innostaa panostamaan opiskeluun uudella tavalla myös koulussa. 

Käytännön asioita lasten opetuksessa

”Aloitin Sannan tunnit 6. luokalla, koska en osannut englantia melkein ollenkaan, ja enkun arvosanani oli silloin 6. Sannan opetuksessa oon kehittynyt paljon, ja nyt 9. luokalla arvosanani on 8. Hän selittää asiat selkeästi ja ymmärrettävästi, eikä tunnit ole koskaan tylsiä.

Aluksi mulla oli vaikeuksia kieliopin ja sanaston kanssa, mutta Sannan avulla englannin opiskelu alkoi tuntua paljon helpommalta. Parasta on se, että opiskelu ei tunnu raskaalta tai pakolliselta, vaan Sanna saa englannin opiskelun tuntumaan oikeasti hauskalta ja kiinnostavalta. 

Oon saanut lisää itsevarmuutta ja huomannut, miten suuri ero on hyvällä opettajalla. Nyt englanti sujuu paremmin niin koulussa kuin muutenkin.

Suosittelen Sannaa kaikille, jotka tarvitsevat apua englannissa ja ovat motivoituneita oppimaan englantia.”

– 9.-luokkalainen Oskari

 

Yksityisopetus on tehokas tapa parantaa mm. oppimistuloksia, opiskelumotivaatiota sekä itsetuntoa oppijana. Yksityisopetuksessa opettaja pystyy keskittymään oppilaan yksilöllisiin tavoitteisiin ja tarpeisiin. Opetus suunnitellaan jokaiselle yksilöllisesti. Lisäksi yksityisopetus tarjoaa joustavan ja turvallisen oppimisympäristön, jossa oppija voi rauhassa esittää kysymyksiä ja edetä omaan tahtiinsa ilman ulkopuolista painetta tai häiriöitä. Opettaja pitää yllä sopivan leppoisaa ja kannustavaa tunnelmaa. Tämä yksilöllinen lähestymistapa mahdollistaa oppimisen esteiden voittamisen sekä oppimaan oppimisen taitojen kehittymisen, mikä puolestaan tukee oppilaan itsetunnon kasvua englannin osaajana.

Voit lukea lisää täältä >>

Yksityisopetuksesta saa parhaan mahdollisen hyödyn säännöllisellä, sitoutuneella ja kärsivällisellä työskentelyllä.​

1 . Säännöllisyys: Oppitunti olisi hyvä pitää vähintään kerran viikossa. Näin oppimisvire pysyy yllä eivätkä opitut asiat pääse unohtumaan. 

2 . Sitoutuminen opiskeluun: Myös oppituntien ulkopuolella kannattaa harjoitella. Kysy opettajalta läksyjä ja/tai vinkkejä opiskeluun vapaa-ajallasi! Yksityisopetuksessa läksyjen tekeminen perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta läksyjen tekeminen vapaa-ajalla edesauttaa oppimista. 

3 . Kärsivällisyys ja armollisuus omaa itseä kohtaan: Oppiminen vaatii aikaa. Tuloksia tulee, mutta edistymistahti vaihtelee yksilöllisesti.

Opettajana toimii Sanna Kare, jolla on virallinen pätevyys opettaa englannin lisäksi myös historiaa ja yhteiskuntaoppia.

Lue minusta lisää täältä >>

Mitä tarkoittaa Onni Oppia? Lue lisää opetusfilosofiastani täältä >>

Englannin yksityisopetuksen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa, jopa ennen kouluikää. 

Mikäli koululaisella on englannin kielen kanssa haasteita, kannattaa englannin kielen harjoittelu aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta ongelmat eivät pahene myöhemmille luokille mentäessä.

Riippuu siitä, kuinka pitkäksi aikaa lapsi tai nuori voi sitoutua opiskeluun ja kuinka paljon on aikaa opiskella viikottain. 

Onni Oppia -jatkuva sopimus >> on voimassa toistaiseksi, oppitunti pidetään kerran viikossa ja sopimus jatkuu vähintään 6 kk ajan. Opetuksen minuuttihinta on edullisinta sopimusasiakkaille. Kurssit ovat 10 tai 5 oppitunnin mittaisia. Kursseja voi toki jatkaa monta peräkkäin, jos haluaa opiskella pidempään.

Joustavan aikataulun kurssi >> on voimassa vuoden ja opiskelija saa varata tunnit silloin, kun hänelle (ja opettajalle) sopii.

Tehokurssi >> sopii intensiiviseen opiskeluun. Tehokurssilla opiskellaan säännöllisesti kerran viikossa 10 tai 5 viikon ajan.

Jokainen kurssi räätälöidään aina opiskelijan taitotason ja hänen oman hänen tavoitteidensa mukaisesti. Alla esimerkkikurssi:

Esimerkki: 6. lk oppilas –
Tavoitteena löytää iloa ja motivaatiota englannin opiskeluun ja nostaa englannin numeroa

Kurssi 10 x 60 min (oppilas otti monta kurssia peräkkäin, laitan tähän niistä ensimmäisen sisällön).

– Opetus tapahtui työhuoneellani Pirkkalassa. Oman englannin opettajan kanssa koululla oli mennyt hiukan sukset ristiin ja vanhemmille oli puhuttu jopa luokalle jäämisen mahdollisuudesta englannin vuoksi. Päätin aloittaa aivan alkeista, jotta oppilas voisi kokea onnistumisen tunteita englannin opiskelusta ja saisimme rakennettua vahvan pohjan englannin osaamiselle.

Tunti 1: Tutustumista ja tavoitteista ja toiveista keskustelemista. Christmas trivia -tehtävä (tunti oli muutamaa päivää ennen joulua). 

Tunti 2: Aiheina värit, numerot, sukulaisuussuhteet ja perhe. 

Tunti 3: Kielioppi: olla-verbit be ja have sekä kysymykset niillä. Sanasto: eläimet. 

Tunti 4: Kielioppi: yksikkö ja monikko, epämääräiset artikkelit. Foneettisten kirjaimien opiskelua ja ääntämisen harjoittelua oman koulukirjan kappaleen sanoilla. 

Tunti 5: Kertaus tähän asti opituista kielioppiasioista. Sanasto: ruoat ja juomat. Fraaseja.  

Tunti 6: Luettiin satu Three Little Pigs. Kielioppi: paikan prepositiot. Kuunneltiin ja laulettiin prepositiolaulu. 

Tunti 7: Kokeeseen kertaamista: opetin ne kielioppiasiat, jotka kuuluivat koealueeseen.

Tunti 8: Kokeeseen kertaaminen jatkui. Käytännön vinkkejä kokeeseen ja eri tehtävätyyppeihin.

Tunti 9: Kielioppi: myönteinen preesens, yksikön 3. persoonan s-säännön opiskelua. Lexico Junior -sanapeli. 

Tunti 10: Kielioppi: kielteinen ja kysymys preesensissä ja kysymyslauseen sanajärjestys. 

Riippuu siitä, millainen lapsen englannin lähtötaso on ja kuinka paljon sitä halutaan parantaa. Muutos ei tapahdu kädenkäänteessä, kannattaa varautua vähintään puolen vuoden opiskeluun yhdessä, mikäli tarkoitus on nostaa kouluarvosanaa numerolla tai kahdella.

Katso hinnat voimassa olevasta hinnastostani >>

Tarjoan ykstyisopetuksen lapsille ja nuorille 15 % alennuksen kaikista tunneista.

Alennus on voimassa lapsille ja nuorille (maks. 9. luokkalaisille, myös kotikoulussa opiskeleville).

Lapset ja nuoret voivat myös valita, haluavatko he opiskella joka viikko vai joka toinen viikko. Lasten ja nuorten oppitunneilla voi samalla oppitunnilla olla useampi oppilas ja he voivat jakaa tunnin hinnan keskenään.

Työaikani on arkisin 8.00–16.30. Lapsen huoltajan kanssa valitsemme yhdessä jonkin vakiajan, jotta molemmilla on kalenterissa jokin päivä ja aika, jolloin tunti on tarkoitus pitää. Sitä voi kuitenkin siirtää tarvittaessa, kunhan ilmoitatte minulle siirrosta viimeistään vuorokautta ennen. Jos vakiaikaa ei voi sopia esimerkiksi työvuorojen takia, voimme sopia tunnit aina yksittäin tai muutaman viikon erissä. Irtotunteja kannattaa kysellä lyhyelläkin varoajalla.  

 

Opetan omalla työhuoneellani Pirkkalassa, Tampereen kupeessa. Sen lisäksi teen tarvittaessa opetuskäyntejä Tampereen alueella oppilaitteni koteihin.

Opetan myös etänä Teamsin tai Google Meetin välityksellä, ja minulla on ollut oppilaita ympäri Suomen ja muutamia Suomen rajojen ulkopuolellakin.

Se on mahdollista, mutta opetan lapsia ja nuoria mieluiten lähiopetuksena, koska heidän on yleensä helpompi keskittyä silloin, kun olemme samassa paikassa.

Opetan lähiopetuksena Tampereen seudulla ja oppilaat joko tulevat työhuoneelleni Pirkkalaan tai käyn opettamassa heitä heidän kotonaan.

Suosittelen lapsille ja nuorille joko 60, 45, tai 30 minuutin pituisia oppitunteja iästä ja tavoitteista riippuen.

Ota yhteyttä >> ja jutellaan lapsesi nykytilanteesta ja tavoitteista ja siitä, millaista kurssia suosittelisin hänelle.

Teen töitä arkisin klo 8.00–16.30. Mikäli tarvitset opetusta tämän ajan ulkopuolella, sovitaan siitä erikseen ja normaalin työaikani yli menevään aikaan lisätään arki-iltaisin 20 %:n hinnankorotus ja viikonloppuisin 50 %:n hinnankorotus.  

Opetus on tauolla joulukuussa 1–2 viikkoa ja kesällä heinäkuussa 4 viikkoa. Muina koulun loma-aikoina eli esimerkiksi syyslomalla tai kesäkuussa opetus kyllä onnistuu.

Voi, lasten ja nuorten oppitunneilla voi samalla oppitunnilla olla useampi oppilas ja he voivat jakaa tunnin hinnan keskenään.

Teidän kummankaan ei tarvitse valmistautua tuntiin mitenkään erityisesti muuten kuin että englannin kirjat ja vihko olisivat mukana.

Ensimmäisellä kerralla juttelen lapsen kanssa ja tutustumme puolin ja toisin. Kysyn häneltä harrastuksista ja koulusta ja samalla myös hiukan englannin käytöstä esimerkiksi vapaa-ajalla. Tarkoitus on luoda hyvä suhde, jotta luottamus on molemminpuolista, tunneilla on leppoisaa, ja lapsi motivoituu opiskelemaan kanssani.

Koululaisille en yleensä anna läksyjä, sillä heillä on koulussa läksyjä jo aivan tarpeeksi.

Ei saa. Palveluni ja kaikki käymämme keskustelut ovat täysin luottamuksellisia. Voit itse päättää, haluatko mainita yksityistunneista lapsesi omalle opettajalle.

Yksityisopetuksen aloittaminen voi aluksi tuntua jännittävältä tai oudolta. Kokemukseni mukaan mieli kuitenkin muuttuu nopeasti: usein jo ensimmäisen opetuskerran jälkeen oppilas rentoutuu, ja suhtautuminen opetukseen kääntyy positiiviseksi. 

Vanhemmilta on tullut kiitosta siitä, että opetus on sujunut hienosti, vaikka lapsi tai nuori olisikin aluksi vastustellut ajatusta yksityistunneista. Kun opimme tuntemaan toisemme puolin ja toisin, jännitys unohtuu, nuori saa onnistumisen elämyksiä ja sitä kautta motivaatiotakin rupeaa löytymään aivan uudella tavalla.

Hyvä tapa madaltaa kynnystä on antaa lapselle tai nuorelle hieman päätösvaltaa: hän voi vaikka sopia vanhempansa kanssa, että kokeillaan ensin muutaman oppitunti, minkä jälkeen hän voi itse päättää jatkosta. Tämä antaa tunteen siitä, että oppiminen tapahtuu omilla ehdoilla.

Kaikki englannin kursseillani opiskelleet ovat sanoneet, että kurssista on ollut heille hyötyä. Oppitunteihin ei kuulu pelkästään englannin kieliopin opiskelua vaan myös paljon tsemppausta ja henkistä tukea. 

Vanhemmat voivat valita, haluavatko he lapselle tunnin normaalisti joka viikko tai harvemmin esimerkiksi joka toinen viikko, enkä peri tästä lisämaksua.

Usein hyvinkin nopeasti, jos vain aikataulut antavat myöten, niin ehkä jo samalla tai viimeistään seuraavalla viikolla yhteydenottosi jälkeen. Huomaa kuitenkin, että jos toivot tiettyä päivää ja aikaa, voit joutua odottelemaan pidempään.  

Halusitpa petrata kielitaitoasi, treenata kokeisiin tai pystyä paremmin kommunikoimaan työelämässä vieraalla kielellä

Ota yhteyttä niin suunnitellaan juuri sinulle sopiva englannin yksityisopetuskokonaisuus