Yksityisopetuksessa voidaan keskittyä sinulle vaikeimpiin osa-alueisiin tai parantaa kielitaitoasi yleisellä tasolla.
Jos englannin kanssa on vaikeuksia, yksityisopetus on hyvä aloittaa mahdollisemman aikaisessa vaiheessa lukio-opintoja, jotta suorittamatta jääneitä kursseja ei ehtisi kasaantua.
Minulla on oma opetustila Pirkkalassa, mutta käyn opettamassa Tampereen seudulla myös oppilaitteni kotona. Etänä kaikkialle Suomeen.
Abien lukuloma on yleensä 5 viikon pituinen, joten siihen saa hyvin sovitettua yhden 10 x 90 min kurssin. Viikossa pidetään normaalisti kaksi opetuskertaa.
Luku-urakka pysyy strukturoituna ja tavoitteellisena, kun ei tarvitse aivan yksin päntätä ja osata suunnitella opiskeluaan. Kerron, mitä kielitaidon osa-alueita opiskelijan pitäisi hioa yo-kirjoituksia varten ja kuinka se kannattaa tehdä.
”Englannin kurssit olivat aiheuttaneet paljon ongelmia. Kursseilla opetus oli paljon muuta, kuin lukioon tullessa ajattelin. Yhtäkkiä tilanne oli se, että pitkän englannin kirjoituksiin oli aikaa 9 kuukautta. Englannin kursseja piti suorittaa tässä ajassa seitsemän, puhumattakaan englannin yo-kokeesta, mihin ei tuntunut olevan yhtään valmiutta.
Kesäkuussa 2022 aloitin Sannan opetuksessa. Sannan kanssa homma alkoi rullaamaan nopeasti ja helposti. Molemmilla tavoitteena saada minulle valkolakki. Lopputulema oli 11 läpäistyä englannin kurssia ja pitkän englannin kirjoituksista arvosana A. Siihen tähdättiin, ja se saavutettiin. ”
– Ikuisesti kiitollinen ylioppilas Joonas
Yksityisopetus on tehokas tapa parantaa mm. oppimistuloksia, opiskelumotivaatiota sekä itsetuntoa oppijana. Yksityisopetuksessa opettaja pystyy keskittymään oppilaan yksilöllisiin tavoitteisiin ja tarpeisiin. Opetus suunnitellaan jokaiselle yksilöllisesti. Lisäksi yksityisopetus tarjoaa joustavan ja turvallisen oppimisympäristön, jossa oppija voi rauhassa esittää kysymyksiä ja edetä omaan tahtiinsa ilman ulkopuolista painetta tai häiriöitä. Opettaja pitää yllä sopivan leppoisaa ja kannustavaa tunnelmaa. Tämä yksilöllinen lähestymistapa mahdollistaa oppimisen esteiden voittamisen sekä oppimaan oppimisen taitojen kehittymisen, mikä puolestaan tukee oppilaan itsetunnon kasvua englannin osaajana.
Yksityisopetuksesta saa parhaan mahdollisen hyödyn säännöllisellä, sitoutuneella ja kärsivällisellä työskentelyllä.
1 . Säännöllisyys: Oppitunti olisi hyvä pitää vähintään kerran viikossa. Näin oppimisvire pysyy yllä eivätkä opitut asiat pääse unohtumaan.
2 . Sitoutuminen opiskeluun: Myös oppituntien ulkopuolella kannattaa harjoitella. Kysy opettajalta läksyjä ja/tai vinkkejä opiskeluun vapaa-ajallasi! Yksityisopetuksessa läksyjen tekeminen perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta läksyjen tekeminen vapaa-ajalla edesauttaa oppimista.
3 . Kärsivällisyys ja armollisuus omaa itseä kohtaan: Oppiminen vaatii aikaa. Tuloksia tulee, mutta edistymistahti vaihtelee yksilöllisesti.
Opettajana toimii Sanna Kare, jolla on virallinen pätevyys opettaa englannin lisäksi myös historiaa ja yhteiskuntaoppia.
Mitä tarkoittaa Onni Oppia? Lue lisää opetusfilosofiastani täältä >>
Aloittaa voi koska vain, mutta jos aloituksen jättää vasta lukulomalle ennen yo-kirjoituksia, ehdimme ainoastaan kertaamaan asioita, siinä ei ehdi opettaa asioita alusta saakka.
Mikäli englannin kanssa on haasteita ja esimerkiksi kursseja on suorittamatta, kannattaa aloittaa kanssani mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mielellään heti, kun vaikeuksia ilmenee. Monet aloittavat opiskelun kanssani kertaamalla peruskoulun asioita jo ennen lukion alkamista.
Riippuu siitä, kuinka pitkäksi aikaa haluat sitoutua opiskeluun ja onko sinulla aikaa opiskella joka viikko.
Abin lukuloman ajaksi sopii parhaiten intensiivinen tehokurssi >>. Tehokurssilla opiskellaan säännöllisesti kerran viikossa 10 tai 5 viikon ajan.
Mikäli opiskelijalla on haasteita englannin kielen kanssa ja aikaa opiskeluun on enemmän, voidaan miettiä myös muita kurssivaihtoehtoja.
Onni Oppia -jatkuva sopimus >> on voimassa toistaiseksi, oppitunti pidetään kerran viikossa ja sopimus jatkuu vähintään 6 kk ajan. Opetuksen minuuttihinta on edullisinta sopimusasiakkaille. Kurssit ovat 10 tai 5 oppitunnin mittaisia. Kursseja voi toki jatkaa monta peräkkäin, jos haluaa opiskella pidempään.
Joustavan aikataulun kurssi >> on voimassa vuoden ja opiskelija saa varata tunnit silloin, kun hänelle (ja opettajalle) sopii.
Jokainen kurssi räätälöidään aina opiskelijan taitotason ja hänen tavoitteidensa mukaisesti. Alla pari esimerkkikurssia:
10 x 90 min kurssi
Tämä abi oli opiskellut kanssani jo aikaisemmin, autoin häntä lukion aikana pääsemään kolmesta jäljelle jääneestä kurssista läpi.
Tunti 1: Osaamisen alkukartoitus ja tavoitteista päättäminen: asetimme tavoitteeksi läpipääsemisen myös kirjoituksista. Päätimme keskittyä parantamaan erityisesti kirjoitelmaa. Kielioppi: aikamuodot.
Tunti 2: Laatimani lukusuunnitelman läpikäynti yhdessä. Englannin yo-kirjoitelman kriteerit. Eri tekstilajien piirteet aloitettiin.
Tunti 3: Eri tekstilajien piirteet loppuun. Kirjoitelman läpikäynti.
Tunti 4: Vinkkejä kuullun ymmärtämisen tehtäviin. Kielioppi: be/have -verbit.
Tunti 5: Kielioppi: sanajärjestys ja liikkuvat määreet.
Tunti 6: Kirjoitelman läpikäynti. Kielioppi: muodolliset subjektit.
Tunti 7: Kielioppi: vaillinaiset apuverbit.
Tunti 8: Opiskelijan kirjoittaman kirjoitelman läpikäynti. Kielioppi: futuuri ja konditionaali.
Tunti 9: Kirjoitelman läpikäynti. Kielioppi: sidossanat ja niiden käyttö.
Tunti 10: Kirjoitelman läpikäynti, kertausta epäselviksi jääneistä asioista, käytännön vinkkejä englannin yo-kokeeseen.
Kielioppiläksyt: prepositiot, artikkelit, yksikkö ja monikko, genetiivi, adjektiivien vertailu, pronominit.
Tulos: Kirjoitelman pistemäärä parani huimasti! Opiskelijan oma englanninopettaja koulusta kävi erikseen onnittelemassa häntä upeasta kirjoitelmasta. Opiskelija pääsi yo-kokeesta läpi erittäin hyvän kirjoitelman ansiosta, ja kokonaispistemäärä oli hyvin lähellä B:tä.
10 x 90 min kurssi
Tämä abi oli opiskellut kanssani jo aikaisemmin, joten tiesin hänen tasonsa (saanut kursseista yleensä 8, jostakin myös 9). Hän on lahjakas erityisesti kirjoittamisessa.
Tunti 1: Osaamisen alkukartoitus ja tavoitteista päättäminen: asetetaan tavoitteeksi M tai E. Kielioppi: konditionaali ja ehtolauseet
Tunti 2: Laatimani lukusuunnitelman läpikäynti yhdessä. Blogikirjoitus tekstilajina.
Tunti 3: Kielioppi: genetiivi, konditionaali, liikkuvien määreiden paikka lauseessa.
Tunti 4: Koulussa tehdyn preli-kokeen läpikäynti
Tunti 5: Kielioppi: passiivi
Tunti 6: Opiskelijan kirjoittaman kirjoitelman läpikäynti. Sanaston laajentaminen: synonyymejä. Kielioppi: epäsuora kerronta.
Tunti 7: Kielioppi: rekisterit. Käytiin yhdessä läpi vanhan yo-kokeen rakenne- ja sanastotehtäviä.
Tunti 8: Kielioppi: lauseenvastikkeet. Opiskelijan kirjoittaman kirjoitelman läpikäynti.
Tunti 9: Kielioppi: sidossanat, relatiivipronominit
Tunti 10: Kirjoitelman läpikäynti, kertausta epäselviksi jääneistä asioista, käytännön vinkkejä englannin yo-kokeeseen.
Kielioppiläksyt: genetiivi, aikamuotojen yhteensopivuus, vaillinaiset apuverbit, muodolliset subjektit, sanajärjestys, paljoussanat, pronominit, infinitiivi
Tulos: Erittäin vahva M, tulos oli todella lähellä E:tä.
Riippuu siitä, kuinka monta oppituntia haluat ja tarvitset, ja kuinka usein haluat opiskella.
Opetan omalla työhuoneellani Pirkkalassa, Tampereen kupeessa. Sen lisäksi teen tarvittaessa opetuskäyntejä Tampereen alueella oppilaitteni koteihin.
Opetan myös etänä Teamsin tai Google Meetin välityksellä, ja minulla on ollut oppilaita ympäri Suomen ja muutamia Suomen rajojen ulkopuolellakin.
Työaikani on arkisin 8.00–16.30. Kurssilaisen kanssa valitsemme yhdessä jonkin vakiajan, jotta molemmilla on kalenterissa jokin päivä ja aika, jolloin tunti on tarkoitus pitää. Sitä voi kuitenkin siirtää tarvittaessa, kunhan ilmoitat minulle siirrosta viimeistään vuorokautta ennen. Jos vakiaikaa ei voi sopia esimerkiksi työvuorojen takia, voimme sopia tunnit aina yksittäin tai muutaman viikon erissä. Irtotunteja kannattaa kysellä lyhyelläkin varoajalla.
Kyllä. Opetan lähiopetuksena Tampereen seudulla, mutta suurin osa oppilaistani asuu muualla Suomessa.
Voit valita joko 90, 60, 45 tai 30 minuutin pituiset oppitunnit.
Ota yhteyttä >> ja jutellaan nykyosaamisestasi ja tavoitteistasi ja siitä, millaista kurssia suosittelisin sinulle.
Teen töitä arkisin klo 8.00–16.30. Mikäli tarvitset opetusta tämän ajan ulkopuolella, sovitaan siitä erikseen ja normaalin työaikani yli menevään aikaan lisätään arki-iltaisin 20 %:n hinnankorotus ja viikonloppuisin 50 %:n hinnankorotus.
Opetus on tauolla joulukuussa 1–2 viikkoa ja kesällä heinäkuussa 4 viikkoa. Muina koulun loma-aikoina eli esimerkiksi syyslomalla tai kesäkuussa opetus kyllä onnistuu.
Ensimmäisellä oppitunnilla tutustutaan puolin ja toisin ja määritellään yhdessä tavoitteet. Aikuisille pidän ensimmäisellä kerralla tasotestin, jos ei ole tarkoitus aloittaa aivan alkeista. Oppilaan ei tarvitse valmistautua tunnille tai ottaa mitään erityistä mukaan.
Ei saa. Palveluni ja kaikki käymämme keskustelut ovat täysin luottamuksellisia. Voit itse päättää, haluatko mainita yksityistunneista omalle opettajallesi koulussa vai et.
Yksityisopetuksen aloittaminen voi aluksi tuntua jännittävältä tai oudolta. Kokemukseni mukaan mieli kuitenkin muuttuu nopeasti: usein jo ensimmäisen opetuskerran jälkeen oppilas rentoutuu, ja suhtautuminen opetukseen kääntyy positiiviseksi.
Vanhemmilta on tullut kiitosta siitä, että opetus on sujunut hienosti, vaikka nuori olisikin aluksi vastustellut ajatusta yksityistunneista. Kun opimme tuntemaan toisemme puolin ja toisin, jännitys unohtuu, nuori saa onnistumisen elämyksiä ja sitä kautta motivaatiotakin rupeaa löytymään aivan uudella tavalla.
Hyvä tapa madaltaa kynnystä on antaa nuorelle hieman päätösvaltaa: hän voi vaikka sopia vanhempansa kanssa, että kokeillaan ensin muutaman oppitunti, minkä jälkeen hän voi itse päättää jatkosta. Tämä antaa tunteen siitä, että oppiminen tapahtuu omilla ehdoilla.
Kaikki abikursseillani opiskelleet ovat sanoneet, että kurssista on ollut heille hyötyä. Oppitunteihin ei kuulu pelkästään englannin kieliopin opiskelua tai vinkkejä ylioppilaskirjoituksiin vaan myös paljon tsemppausta ja henkistä tukea.
Tule joustavan aikataulun kurssille >> . Kurssit ovat muuten samanlaisia kuin tehokurssit, mutta niillä on pidempi voimassaoloaika, ne ovat voimassa vuoden ensimmäisestä oppitunnista laskien.
Usein hyvinkin nopeasti, jos vain aikataulut antavat myöten, niin ehkä jo samalla tai viimeistään seuraavalla viikolla yhteydenottosi jälkeen. Huomaa kuitenkin, että jos toivot tiettyä päivää ja aikaa, voit joutua odottelemaan pidempään.
Valitettavasti on mahdotonta taata kenellekkään mitään tiettyä arvosanaa. Sekä yo-kokeiden että opiskelijoiden taso vaihtelee ja arvostelussa käytetään Gaussin käyrää, joten vaikka tähtäisimme johonkin tiettyyn pistemäärään, ei se välttämättä tuottaisi toivottua arvosanaa. En myöskään tiedä etukäteen, millaisia kysymyksiä kokeeseen on tulossa, joten on mahdotonta valmentaa ketään juuri tiettyjä asioita tai tiettyä pistemäärää silmällä pitäen.
Sen lupaan kuitenkin, että asetan koko osaamiseni jokaisen abin käyttöön ja yritän kaikkeni, että he saisivat yo-kokeesta mahdollisimman hyvän tuloksen. Jos opiskelija on valmis sitoutumaan opetukseeni ja tekemään töitä, saamme aivan varmasti hänen kielitaitoaan paranemaan.
Riittääkö tämä sitten nostamaan arvosanaa tarpeeksi esimerkiksi kokeen uusijan kohdalla tai silloin, kun läpipääseminen on hiuskarvan varassa, on kysymys, jota minäkin aina jännitän koepäivänä. Tsemppaan ”omia” abejani monin tavoin ennen koetta ja uskon kyllä, että heille on paljon hyötyä siitä, että heillä on yo-kokeeseen mennessään ”salainen ase” eli kaikki ne vinkit ja neuvot sekä se kannustus, jotka olen heille antanut.
Halusitpa petrata kielitaitoasi, treenata kokeisiin tai pystyä paremmin kommunikoimaan työelämässä vieraalla kielellä
Copyright © 2025 Onni Oppia | Kaikki oikeudet pidätetään |